25.2.13

sunnuntailöytö





Viime torstaista asti, kun saimme uuden kotimme avaimet, olemme olleet asunnolla puuhastelemassa.
Olemme vieneet sinne jo joitakin tavaroitamme, sekä käyty tekemässä milloin mitäkin.

Eilen kävimme pyörähtämässä kirpputorilla. Hakusessa oli kaksi kattovalaisinta, 
toinen ruokapöydän ylle ja toinen makuuhuoneeseen.
Ja mukaan tarttui tämä kaunokainen!
B bongasi sen, tietää makuni selkeästi, ja voi kuinka ihastuinkaan siihen!
Tarttuessani valaisimeen ajattelin, että tämä olisi juuri sopiva ruokapöytää valaisemaan.
Kääntelin kupua käsissäni ja etsin hintaa. "Varmaan maksaa liikaa..." ajattelin.
Hinta... 1 euro. Yksi euro! Ilon ja riemun päivä! :)
Vielä ei olla päästy kokeilemaan toimiiko tuo.
Mutta on se niin kaunis.

Takana olevan taulun kehyksetkin on kirpputorilta. Muuttohässäkässä tuo kehys
putosi ja niinpä sen lasi meni hajalle. :(
Piti ripustaa se tuohon, kun iski sellainen tavaroiden paikalleen saamisen vimma. :) 




///J

24.2.13

uuteen kotiin







Muutto lähestyy!
Lähes joka päivä keksin yhden hankinnan lisää uuteen kotiimme. 
Tässä muutamia hankintalistalla olevia.



1. Hay:n Box Box- laatikkosarja. 
Näihin laatikoihin kehtaa kätkeä työpöydältä ylimääräiset pikkutavarat.

Kaikki ovat kovin ihastuneita Arne Jacobsenin Design Letters- mukeihin. 
Paitsi minä, koska J-kirjain tuossa kirjasinmallissa ei ole mieleinen.
Joten nämä mukit kirjaimissa B ja J, kiitos.

Minulla on jo pitkään ollut mieltymys geometrisiin ja kulmikkaisiin muotoihin.
Joten kun näin nämä ruukut Dekossa, ne pääsivät heti listalleni.

4. Ikean seinähylly.

5. Annon Laituri-matto.
Tämän ihanuuden haluan ehdottomasti. Se olisi juuri sopiva keittiöön!






///J



19.2.13

tervetuloa mun kotiin




 
  
 
  
 
 
 


 Mun asunnossa oli tänään ensimmäinen näyttö. Joten oli siistiä ja aurinkokin paistoi mukavasti,
niin päätin kuvailla tätä kotia nyt, kun vielä voin. :)

Olen asunut tässä nyt vuoden. Asuntoni on 28 neliön yksiö parvekkeella.
Vuokra tässä on vesien kanssa ollut 445 euroa kuukaudessa.
Keväällä ja kesällä täällä on ihanan valoisaa, ja siihen ensimmäisenä tässä ihastuin.
Melkeinpä yksi kokonainen seinä on ikkunaa ja aurinko paistaa juuri siltä suunnalta. :)
Kesällä joskus se kyllä oli melkoisen tukalaa ja toivoin, että asunto olisi sijainnut toisella puolella taloa.

Kun muutin tähän, ostin melkeinpä kaiken uutena. Vain sänky ja yöpöytä tuli entisestä kodista.
Opiskelijan budjetilla kun mentiin, ostospaikkana oli Ikea.
Ensimmäisessä kuvassa olevat kolme tuolia on kaikki päätyneet tänne. :D
Keittiöjakkara oli muuttaessani täällä, mustan työtuolin löysin työpaikkani roskakatoksesta ja tuo
valkoinen metallituoli löytyi myöskin roskiksesta. Puolisen vuotta se oli autoni takakontissa, kunnes vihdoin pääsi sisälle. 
Se odottelee vieläkin uutta verhoilua. 
Isäni toi minulle tuon kattokynttelikön. Sille ei ole löytynyt vielä sopivaa paikkaa. :) 
Lisäksi tuo naulakonrunko tuossa eteisessä odottelee seinällepääsyä. 
Pitää sitä vähän tuunaillakin ja koukut pitää maalata.

Kuvissa näkyy myös tuo omatekemä vilttini sekä matto, jonka virkkasin. :)




kevätterveisin, dyykkailija

///J







17.2.13

Ravintolapäivänä





Täällä Lahdessa on tällainen upea, 1931 rakennettu funkishuoltamo.
Aikaisemmin se on ollut Riku Motorin toimitilana, nyt se tunnetaan Lahden Muotohuoltamona.

Tänään Ravintolapäivänä tähän upeaan funkkisrakennukseen oli perustettu
Lahti Roller Derbyn toimesta jenkkityylinen Meals on Wheels- ravintola, 
jossa tarjoilijatytöt tarjoilivat pöytiin 50- luvun asuissa ja - tietysti - rullaluistimissa.


Sisältä Muotohuoltamo on upea ruutulattioineen kaikkineen.
Ravintolan tunnelma oli letkeä ja taustalla soi rock'n' roll.
Tämä oli ensimmäinen kertani, kun osallistuin asiakkaan roolissa Ravintolapäivään
ja olipas hyvä ensikerta! :)


Tajolla oli jenkkityylisiä herkkuja, kuten toasteja ja cupcakeja.
Annoksiin oli askarreltu LRD:n logolippuja.

Kiitos kivasta kokemuksesta! :)




///J

14.2.13

tänään



Omatekemä nomnom- suklaakakku.

Ystävänpäiväkortti hänelle.  


Lisäksi, jos tänään kävi Marimekon myymälässä liittämässä ystävänsä Marikylän kanta-asiakkaaksi,
molemmat saivat Marimekon kukkarot lahjaksi. Pitihän sitä käydä. :3




///J

Ystävänpäivänä ♥






Ystävänpäivän ja uuden tulevan kodin kunniaksi ostin tämän lintukaksion.
Halusin jotain tolkkua avainten järjestykseen ja tämä on mahtava tapa siihen.
Laitat vain lintuavaimenperäsi pönttöön kotiin tullessasi, ja avaimet roikkuvat siinä seuraavaan lähtöön saakka. Käytännöllisyyden lisäksi... onhan tämä aika ihana! :)
Valkoinen on minulle ja sininen tuolle toiselle. 
Otamme tämän käyttöön vasta muutettuamme. 

Tilasin tämän kaksiomme sisustus Carenan nettikaupasta. Tuli heti seuraavana päivänä! :)
Näitä saa myös yksiöinä, ehkä sellainenkin löytää tiensä meille. Vaikkapa varaston avaimille!





Hyvää ystävänpäivää!




///J

6.2.13

hey you





Pitkästä aikaa!

Mulla on hyvä syykin, tai oikeastaan useampi. :)
Koulussa on meneillään neljä eri ryhmätyötä, neljän ERI ryhmän kanssa.
On todella vaikeaa sopia tapaamisia ja saada kalenterit täsmäämään.
Ryhmätöistä yksi on suuremman mittakaavan työ, suurelle suomalaiselle yritykselle.
Tämä kyseinen ryhmätyö on tiukan aikataulutuksensa sekä kokonsa takia haasteellisin.

Näiden lisäksi menossa on kaksi muutakin kouluprojektia, jotka vievät aikaani: 
keramiikkakurssi sekä Spa:n suunnittelu.
Ryhmätyöt ovat vieneet aikaa näiden tekemiseltä, valitettavasti.

Ja ettei nyt liian lomailuksi menisi, ajankohtaista on kohta muuttokin.
Kävimme eilen kirjoittamassa vuokrasopimukset uuteen kotiimme. :)
Muuttoon on kolme viikkoa ja pakkaamme kaksi asuntoa.

Tämän kaiken härdellin keskellä pitäisi vielä nähdä kavereitakin!
SEKÄ pitäisi kesätöitä alkaa etsimään ja hakemaan.
Kiireinen kevät siis!







///J